maanantai 8. helmikuuta 2016

Villahousut aikuiselle seiskaveikasta + OHJE

Nyt tapetaan erotiikkaa oikein kunnolla. Viimein valmistui itselleni villahousut. Nyt ei haittaa vaikka tulisi mitkä pakkaset. Ohje on alunperin KARVAPALLO-blogista mutta mä vaihdoin langan ja puikkokoon joten kirjoitan tähän uuden ohjeen. Suuri osa ohjeesta on siis suoraan kopioitu tuolta toisesta blogista.

Koko M 
Lantion ympärys noin 93cm, reisi 55cm, lahkeen pituus noin 68cm
Langan menekki 404g eli kolmella kerällä Seitsemää Veljestä pitäisi pärjätä.
Näillä ohjeilla housuosa on ehkä hitusen löysä mutta lahkeet ovat napakammat mikä auttaa housuja pysymään ylhäällä sillä nämä on aika painavat. 

Housuosa on tehty 4mm pyöröpuikoilla, lahkeet 3,5mm pyöröillä ja lopulta samankokoisilla sukkapuikoilla.

1. Luo 180s. Neulo 2o 2n resoria 10krs. Tee nyöriä varten reikiä haluamasi määrä. 

2. Tee sileää neulosta n. 10-11cm. Merkitse keskietu (KE) ja keskitaka (KT). 

3. Tee takakorotus (Tämä tekee siis takaosasta hieman korkeamman kuin etuosasta. Kuvissa korotus näkyy sinisenä sateenkaaren välissä.) Neulo 10 s KT:n ohitse, käännä työ, nosta  1 silmukka ja neulo 10 s toiseen sivuun KT:n ohitse, käännä työ, * nosta 1 s ja neulo 10 s enemmän kuin viimeksi, ennen kun käännät työtä* toista tätä kunnes keskellä edessä on 22 s jäljellä. Muista neuloa oikealla oikein ja nurjalla nurin. Oikealla puolella ollessa nurjat silmukat kannattaa neuloa takareunasta niin jälki on kauniimpi. Käännä työ vielä viimeisen kerran siten, että jatkat neulomista työn oikealta puolelta.

4. Neulo sileää kaikilla silmukoilla. Kun työn korkeus edessä on noin 15-16cm aloita lisäämään silmukoita KE ja KT:n molemmin puolin 1s joka kuudes kerros. Tämä tekee eteen ja taakse keskelle kiilan josta muodostuu haarakappale ja tekee lisää tilaa lahkeille. 

Tässä kuvassa kiilan lisäksi näkyy jo miten olen poiminut lahkeiden silmukat apulangalle ja alkanut neuloa haarakiilaa.
 5. Kun lisäykset on tehty ja olet työn TK-kohdassa. Päättele seuraavat 7s. Poimi seuraavat 90s apulangalle (= lahje). Jätä seuraavat 14s puikolle. Poimi seuraavat 90s apulangalle (= toinen lahje). Päättele viimeiset 7s. 

6. Neulo haarakiilaa (14s puikolla) niin että lirpake on 10cm pitkä. Päättele ja ompele kiinni takaosan pääteltyihin silmukoihin. Tästä kiilasta pomitaan myöhemmin lisää silmukoita lahkeita varten.

7. Nyt housujen pitäisi näyttää tältä. Vain lahkeet puuttuu. Siirrä toisen lahkeen silmukat puikolle (3,5mm) ja poimi haarakiilasta vielä 15s lisää. Merkitse lahkeen sisäkeskisauma merkillä ja  kavenna merkin molemmin puolin 1s joka viides kerros. Sovita, sovita ja sovita! Itse kavensin tasaisesti polveen saakka, jonka jälkeen tein lahjetta oman pään (jalan) mukaan jotta sain lahkeesta istuvan. Pohkeen kohdalla lisäsin silmukoita ja taas nilkkaa lähestyessäni kavensin. Sovita ja kirjaa ylös tarkasti miten olet lisännyt/kaventanut että osaat tehdä toisesta lahkeesta samanlaisen.
Tässä kohti mieheni oli sitä mieltä että housut ovat nyt valmiit ;)

8. Tee resoria nilkkaan ettei lahje lähde kääntymään rullalle. 

9. Tee toinen lahje samoin. Älä luovuta, valmista tulee kyllä vaikka yksi kerros päivässä ;)

Tässä vielä fiilis kuvia matkan varrelta. 

Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo polven/pohkeen kohta josta halusin istuvan enkä suoraa pötköä.
 
Tadaa! Valmista tuli! Tulkoon pakkanen ja kylmyys! Jos ohjeessa on epäselvyyksiä niin heitä kommentilla, yritän auttaa parhaani mukaan.

17 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Aion yrittää housujen kutomista kaikista vuosien mittaan kertyneistä kerien lopuista, langan paksuuksista juuri välittämättä. Saas nährä kuinka ämmän käy!

    VastaaPoista
  2. Hei aloitin neulomaan ohjeellasi villahousuja, kiitos ohjeesta :)
    T. LEENA

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta! Instatililtä @lyytilyytilyyti voit käyä kurkkaan lopputuloksen 😘

    VastaaPoista
  5. No joo, pitää aloitta vaimolle villahousujen teko, kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  6. Ohje vaikuttaa hyvältä ja minunkin käsityskyvyn kattavalta. :) Ja lopputulos näyttää todella hyvältä, joten kiitos paljon ohjeesta ja näistä lähdetään itsekin kokeilemaan.

    VastaaPoista
  7. Hei olisin laittanut sinulle kuvaa tekemistäni jämälanka-villahousuista. Mutta tähän viestikenttään en saanut koioitua kuvaa. Jos haluat kuvat nähdä niin laita minulle FB YV:nä viesti, niin lähetän sitten sinulle kuvaa.

    VastaaPoista
  8. Hei! Kiitos ohjeestasi. Se on selkeä ja sillä tulee hyvin istuvat housut. Neuloin tammikuussa ohjeellasi miehelle villahousut. Nyt aloitan villahousuja ystävättärelleni 50-vuotislahjaksi.

    VastaaPoista
  9. Mitenkähän tämän ohjeen muokkaus onnistuisi L-kokoiselle? Mittasin nimittäin lantioni eikä ihan tuohon 93 cm mahtunut.... Koronaturvotusta varmaankin :)

    VastaaPoista
  10. Mikä on tässä neuletiheytesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, nyt vasta huomasin tämän vastauksesi. En ole aivan varma mikä neuletiheyteni on... Ainakin käsialani on yleensä löysähkö. Miten lähtisin mittaamaan neuletiheyttäni? Neulonko 10 x 10 cm mallitilkun Seiska veikalla? Millä puikoilla? Sileää? Ja kiitos paljon jo etukäteen!

      Poista
  11. Loistava ohje! Onneksi löytyi tämä kun aloin itse neulomaan villashortseja. Tuo kohta 4 ja 5 vain on hieman epäselvä, siinä puhutaan että tee KT ja KE kohtien molemmille puolille silmukoiden lisäykset joka 6. Kierros ja sitten kohdassa 5 todetaan että "kun lisäykset on tehty". Montako kertaa silmukoita siis lisätään? Sen verran mikä itsestä tuntuu hyvältä?

    VastaaPoista
  12. Hei! Kiitos ohjeesta, aloitin tekemään housuja. Tässä ohjeessa mietityttää tuo takakappaleen korotus kun pitää neuloa edestakaisin ja aina nostaa 1. silmukka. Siitä jää työhön reikiä. Vai tarkoittaako "nosta 1.s" tässä siis muut kuin että se nostetaan neulomatta?

    VastaaPoista
  13. Kiitos ohjeesta. Nelos kohta lisää silmukka joka kuudes kerros kiilaa varten. Kuinka monta kertaa tämä tehdään? Eli paljonko silmukoita pitää olla kun kiila ns. Valmis ja voi jatkaa haaraläpykkeen tekemistä? Hieman vielä tämä oma tekeminen harjoitus asteella.

    VastaaPoista
  14. Kirjotusvirhe tos alussa. Ehkä kannattaa resoria tehä enempi ku 10krs... 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai eiku nii siis nyt tajusin tietysti... siis että ne reiät siihe kohtaa. Alottelen täs vast. Saapa nähdä kuin luonnistuu jämälangoilla.

      Poista
  15. Mikä on keskietu ja keskitaka? Onko se niinku kerroksen vaihtumiskohta ja puoliväli? Vai?

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi!