Nopee työ, pitkät säärystimet ihan itselle. Helppo tehdä kun jalka on yksi suora pötkö, ei tartte kaventaa. 14s/puikko alusta loppuun.
Käsityö on jonkin asian valmistamista käsin; joko työkaluja käyttämällä tai pelkästään käsin muotoilemalla, kuitenkin käyttämättä täysin automatisoitua työtapaa.
lauantai 5. marraskuuta 2016
torstai 6. lokakuuta 2016
Poikaselle villasukat
Syksy tulee ja koska villasukkia ei koskaan voi olla liikaa tuli Nallen jämälangoista villasukat poikaselle.
Koko sukka on tehty 3o1n, tulee minusta kivemman näköiset kuin tavallisella 2o2n-resorilla.
Lankaa jäi vielä sen verran että niistä saattaisi saada pipon vielä tehtyä...
keskiviikko 14. syyskuuta 2016
Merenneidon pyrstö barbille
Tyttäreni teki tilauksen. Äiti teki.
Virkkasin varpaista ylöspäin putken. Vyötäröllä takana pieni halkio ja nauhat sitomiseen.
Pyrstö (vai evä?) on neulottu kolmio jonka ompelin keskeltä muutamalla pistolla ryttyyn ja sitten kiinni tuohon putkiloon.
Iisi homma ja nyt jo toinen työn alla kun poika halusi samanlaisen.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Neulakinnastekniikalla hattu viikinkipojalle
Tämä pipo on maannut laatikossa varmaan vuoden ellei enemmänkin. Nyt sain sen lopulta valmiiksi ja siitä tuli hieno, virheitä täynnä mutta haitanneeko tuo.
Pipon reunaan tulee vielä karvareunus kunhan keksin mistä elukasta se sopii tehdä ja miten.
keskiviikko 10. elokuuta 2016
Keskiajalle taantuneet lapsemme
Huput olalla |
Huput päässä |
tiistai 9. elokuuta 2016
Huppu tytölle
Lisää lämmikettä lapselle!
Tästä tuli niin hieno että harmittaa ettei ole oma. Onneksi mahtuu mullekin jos vaikka joskus lainaan sitä 😉
Napit vielä kun näpertäisi...
maanantai 8. elokuuta 2016
Mekko keskiaikalapselle
Hämeen keskiaikamarkkinat kutsuvat ja piti alkaa tehdä lämpimämpää kerrosta lapsille ihan siltä varalta että kelit eivät suosi.
Kaavan väänsin ihan jonkun perus trikoomekon mukaan. Tein mekosta tarkoituksella oikein löysän kun tuo lapsi ei siedä yhtään puristavaa tai kiristävää vaatetta yllään. Tuon alle mahtuu pellavamekko ihan heittämällä. Toivottavasti useat saumat päällekäin eivät ala inhottamaan.
Mekon autenttisuudesta en ole yhtään varma mutta lasten kanssa mennään helpommalla. Saumat ompelin koneella mutta huolittelin ne käsin.
Kuvissa isänsä vyö lainassa. Tyttö tilasi itselleen vaaleanpunaisen vyön joten sen kimppuun sitten kai seuraavaksi. En tiedä onko luonnosta mahdollista saada vaaleanpunaista mutta jälleen kerran jos se lasta miellyttää niin sillä mennään.
maanantai 1. elokuuta 2016
Hollolan keskiaikamarkkinat 2016
Markkinat ohi ja nyt vasta kunnollinen vaatepäivitys tänne blogiin.
Ompelin siis itselleni ja miehelleni kokonaan uuden setin vaatteita, itselleni pitkähihainen mekko, helvari, sukat, essu ja huntu. Miehelle uudet hoset, lannevaate ja paita. Vaateet on 100% villaa ja huntu ja lannevaate pellavaa. Alusta loppuun käsin ommeltu.
Niistä tuli upeat.
perjantai 1. heinäkuuta 2016
Virkattu lippis
Tein pojalle lippiksen tollasesta kimallelangasta kun tuo niin tykkää blingblingistä. Ohje omasta päästä.
torstai 23. kesäkuuta 2016
Uusia mekkoja!
Nyt on uusi asukokonaisuus valmis. Uusi huntu, mekko, helvari, esiliina ja sukat.
Mekoissa olisi saanut olla vähän enemmän helmaa minun makuuni mutta oli pieniä ongelmia kankaan riittävyyden kanssa.
Kokonaan käsin kasaan ommellut, nämä mekot eivät ole nähneetkään ompelukonetta.
Keltaisessa mekossa on hihoissa 11 nappia kummassakin joiden tekeminen oli suoraan sanottuna kamalaa. Jos vain suinkin voin jatkossa nappeja (etenkin napinläpiä) välttää niin sen teen.
Vielä haaveilisin löysästä päällysmekosta jossa olisi taskusukot edessä. Mutta se taitaa jäädä sitten syksyn hommaksi se sillä mies kaipaa myös uusia vaatteita.
Tästä kaikesta saan kiittää Mervi Pasasta jonka pukukurssilla olin.
Sukat keskiajan tyyliin
Viimein onnistuin ompelemaan itselleni istuvat sukat joissa saumat ei paina. Näissä on hyvä tallustella kesän keskiaikanarkkinoilla.
lauantai 30. huhtikuuta 2016
tiistai 26. huhtikuuta 2016
Ikean Kura-sängyn pienimuotoinen tuunaus
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Muurausnarusta kivaa kevääseen
Minäkin nyt sitten hurahdin tähän muurausnaruvillitykseen mikä nyt on käsityöpiireissä meneillään.
Pari liinaa ja kippoa/kukksruukkua tehtynä. Kipoissa sisällä sopivaksi korkeudeltaan leikattu muovituoppi. Osasta kipoista tulee kukkaruukkuja. Jonkin sortin kaktuksia aattelin noihin laittaa kasvamaan.
Liinat pääsee kesällä ulkokäyttöön, siihen tuo muovinaru onkin just passelia kun ei kastu ja kostu.
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Jottei aika käy pitkäksi.....
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Villasukkia
Itselleni tuli perussukat farkunsinisestä ja mustasta Nostalgiasta.
Siniset ja ruskeat sukat menossa arpajaispalkinnoiksi.
Kaikkea muutakin on työnalla mutta kuvia niistä myöhemmin.
torstai 18. helmikuuta 2016
Virkattu hiiri
perjantai 12. helmikuuta 2016
Pikkulapsen tumput + OHJE
torstai 11. helmikuuta 2016
Keskiajan vaateparsi
Neulottu hame
maanantai 8. helmikuuta 2016
Villahousut aikuiselle seiskaveikasta + OHJE
2. Tee sileää neulosta n. 10-11cm. Merkitse keskietu (KE) ja keskitaka (KT).
3. Tee takakorotus (Tämä tekee siis takaosasta hieman korkeamman kuin etuosasta. Kuvissa korotus näkyy sinisenä sateenkaaren välissä.) Neulo 10 s KT:n ohitse, käännä työ, nosta 1 silmukka ja neulo 10 s toiseen sivuun KT:n ohitse, käännä työ, * nosta 1 s ja neulo 10 s enemmän kuin viimeksi, ennen kun käännät työtä* toista tätä kunnes keskellä edessä on 22 s jäljellä. Muista neuloa oikealla oikein ja nurjalla nurin. Oikealla puolella ollessa nurjat silmukat kannattaa neuloa takareunasta niin jälki on kauniimpi. Käännä työ vielä viimeisen kerran siten, että jatkat neulomista työn oikealta puolelta.
4. Neulo sileää kaikilla silmukoilla. Kun työn korkeus edessä on noin 15-16cm aloita lisäämään silmukoita KE ja KT:n molemmin puolin 1s joka kuudes kerros. Tämä tekee eteen ja taakse keskelle kiilan josta muodostuu haarakappale ja tekee lisää tilaa lahkeille.
Tässä kuvassa kiilan lisäksi näkyy jo miten olen poiminut lahkeiden silmukat apulangalle ja alkanut neuloa haarakiilaa. |
6. Neulo haarakiilaa (14s puikolla) niin että lirpake on 10cm pitkä. Päättele ja ompele kiinni takaosan pääteltyihin silmukoihin. Tästä kiilasta pomitaan myöhemmin lisää silmukoita lahkeita varten.
7. Nyt housujen pitäisi näyttää tältä. Vain lahkeet puuttuu. Siirrä toisen lahkeen silmukat puikolle (3,5mm) ja poimi haarakiilasta vielä 15s lisää. Merkitse lahkeen sisäkeskisauma merkillä ja kavenna merkin molemmin puolin 1s joka viides kerros. Sovita, sovita ja sovita! Itse kavensin tasaisesti polveen saakka, jonka jälkeen tein lahjetta oman pään (jalan) mukaan jotta sain lahkeesta istuvan. Pohkeen kohdalla lisäsin silmukoita ja taas nilkkaa lähestyessäni kavensin. Sovita ja kirjaa ylös tarkasti miten olet lisännyt/kaventanut että osaat tehdä toisesta lahkeesta samanlaisen.
Tässä kohti mieheni oli sitä mieltä että housut ovat nyt valmiit ;) |
8. Tee resoria nilkkaan ettei lahje lähde kääntymään rullalle.
9. Tee toinen lahje samoin. Älä luovuta, valmista tulee kyllä vaikka yksi kerros päivässä ;)
Tässä vielä fiilis kuvia matkan varrelta.
Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo polven/pohkeen kohta josta halusin istuvan enkä suoraa pötköä. |