keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kirjavat neulakintaat

Aiemmin postasin kuvan langoista mistä suunnittelin kokeilevani kirjavien neulakintaiden tekoa. Tällaiset niistä nyt sitten tuli. Jotenkin tykkään mutta sitten kuitenkin en tykkää... Ehkä ne vielä omistajansa löytää.

Yritin tehdä noista "raidoista" tarkoituksella epätasaisia kun niiden saaminen juuri samanlaisksi olisi ollut minusta hankalaa. Nyt kumpikin kinnas on hieman erilainen kuin toinen.

Lanka: Novitan Isoveli


Jos vaan suinkin ehdin niin ajattelin osallistua Novitan ja Yhteishyvän kilpailuun jossa pitäisi valmistaa lapaset vapaalla tyylillä. Mä ajattelin osallistua tällä uutuuslangalla, toteutustapa jääköön vielä salaisuudeksi.

Kuva: www.novita.fi



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Sekalaista valmista ja työn alla olevaa

No nyt on taas kaikenlaista projektia alla... puikoilla villasukat joihin tulee eteen palmikko koristeeksi. En ole ennen palmikkoja tehnyt joten tää on taas näitä töitä mitkä toivottavasti ainakin yllättää taas positiivisesti valmistuttuaan.

Toinen työn alla oleva projekti on tälläisen pikkuisen kaapin tuunaus, dyykkasin sen kesän alussa eräältä kaatopaikalta. Tänään tilasin sen oveen uuden lasin, huomenna olisi tarkoitus saada kaappi hiottua ja jos maaliakin ehtisi sipaista pintaan.

Suunnittelin virkkaavani lasin sisäpuolelle sellaisen verhon ihan kalastajalangasta, joku simppeli kuviokin verhossa saisi olla. Ajatuksena siis tehdä ihan semmoinen ruudun kokoinen neliö mikä pingotetaan jotenkin sinne sisäpuolelle.





Tällaiset villasukat valmistui naapurin pikkupojalle vaihtarina yhdestä vaipasta. Työn alle jää vielä perheen isännälle villasukat.

Lanka: Novitan Tivoli, Puikot: 4mm




Yksi tiskirätti lisää. Vielä jäi vaalean vihreää sen verran että siitä varmaan riittää vielä pariin rättiin lankaa. Katotaan koska iskee seuraava tiskirätti-innostus. 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Sydämellistä lautanauhaa

Tämän nauhan piti valmistua viime ystävänpäiväksi. Siitä piti tulla avaimenperiä kavereille mutta se valmistui vasta äsken :D Nooo, ehkä ens ystävänpäiväksi sitten?

Lankana tässä Nallea tai Woolia... tai kenties kumpaakin. Ei voi enää muistaa.

Hups, uusia lankoja

Tulipa ostettua pari kerää lankaa... Seiskaveikoista villasukkaa ja Woolista lautanauhaa.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Neulakinnashommia

Vihdoin ja viimein sain neulakinnassukat valmiiksi. Enpäs muista koska nämä sukat on pistetty alulle mutta kauan siinä kesti.

Lanka: Pirtin Kehräämön 100% villalanka

Jotain meni vikaan sillä sukan suhteet on ihan hassut enkä tiedä miten toimivat nämä pienellä vauvalla ovat. Olisinkohan tehnyt kantapään lenkusta liian lyhyen ja siksi tuo nilkan kohta jäi noin onnettoman kapeaksi.  No, jokatapauksessa ne ovat sukat ja ne on tehty neulakinnastekniikalla ;)



Näistä ihanan värisistä langoista aattelin tehdä samalla tekniikalla tumput. Raitoja aattelin tehdä ihan fiilispohjalta, tarkoituksena ei  olekaan saada raidoitusta mitenkään tasaiseksi vaan ne saa mennä miten menevät. Katsotaan millasta jälkeä tulee.
Lanka: Novita Isoveli

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Tiskirättejä

Kyllä nyt on ekolookista kun tiskirätitkin neulotaan itte ;)

Ja edellisessä postauksessa taisin vannoa että yhteenkään uuteen lankaan en koske ennenkun se viimenen lapaspari on valmis. No, se on MELKEIN valmis, peukalo ja viimeistelyt puuttuu ja kun oli niin kova hinku päästä kokeilemaan tota tiskirättiä kun näin siitä untakin jo yö takaperin.

Eka tekele on kooltaan about 18cm x 18cm, liian pieni mun makuun (44s yht.). Reunat on virkattu samasta langasta. Muutama joku roskakin päässyt mukaan kuvaan kun tämä rätti on päässyt jo töihinkin. 
Lanka: Novitan Bambu, Puikot: 3,5mm
Työn alla tiskirätti nro 2. Tämän koko tulee olemaan jotakuinkin 21cm x 21cm (56 aloitussilmukkaa). Ruudukkokin on tässä tuplasti isompi kun tuossa mustassa, tästä tulee paljon paremman näköinen mun mielestä.
Lanka: Novitan Bambu, Puikot: 3,5mm
Kolmanteen rättiin haluisin kokeilla sydänkuviota (googlatkaa ;)) jos vaan löydän ohjeen siihen jostain netin syövereistä.

Jännä mutta tätä bambua on musta tosi vaikea neuloa. Lanka menee helposti säikeille ja on jotenkin tosi ärsyttävän "lötköä". Jälki on ihan hyvännäköistä vaikka tuntuu että mä kudon ihan mahdottoman löysää siksi kun tuosta langasta ei saa otetta. Neulominen on siis ärsyttävää ja hidasta mutta aion nuo kaksi kerää kyllä neuloa räteiksi vaikka siinä menisi ikä ja terveys.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lisää tuunattuja vaippoja ja uusia imuja

Saimpa viimein aikaan tuunata loput HappyNappy-vaipat.
Imuina on käytetty vanhoja froteepyyhkeitä. Tarrana jotain ihme tarraa miehen varastoista, nähtäväksi jää mitä se tykkää jatkuvasta pesemisestä.

Nythän näitä HappyNappyjä on mulla kaikenkaikkiaan kolme, kaikkien imut on nepitetty niin että kaikia imuja voi käyttää sekaisin keskenään.

Valmiit paketit, näyttää paksuilta mutta eivät oikeesti ole kovinkaan isoja settejä.

Tässä vähän sisäosaa, kaksi erillistä imua neppikiinnityksellä. Valkoisessa päällä coolmax, vihreässä miehen vanhaa teknistä aluspaitaa. Sen pitäisi toimia coolmaxin lailla.

Mustavalkoisesta imusta tuli sen verran tuhti että menee varmaan yökäyttössäkin.  Rohkea rokan syö, pitää kokeilla :)
Pyyhkeistä jäi vielä yhteen perhostaittoon ja pötköimuunkin tarpeita. Ja onhan noita retusia froteita vielä kaapissakin... Ylemmässä imua kahden froteekrroksen verran, alemmassa taiteltuna 8 kerrosta.

Tumput tytölle

Joopajoo... Eka kirjoneulekokeilu, ekat tumput.. Mitäpä noista osaisi sanoa? Näyttävät just siltä, että ekaa kertaa ollaan asialla. peukalotkin näyttäis olevan vähän eri korkeudella :D No, kyllä ne jossain kurahanskan sisällä asiansa ajaa.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Uusia lankoja ja uusia suunnitelmia

Kävin äitini kanssa Korian ABC:llä tutustumassa Novitan tehtaanmyymälään. Paaaaaljon lankoja, kaikenlaisia! Harmittamaan jäi Puron muuttuminen Usvaksi. Usvahan ei enää ole 100% villaa joten ei enää kelpaa vaippavilliksiin. Tästälähtien on siis ostettava kalliimpia villalankoja villistekosiin.

Tyhjin kauppakassein (kiitos äiteeni) ei kotiin tarvinnut lähteä kuitenkaan. Mukaan tarttui seuraavia lankoja:

Näistä aattelin tehdä tiskirättejä kun nuo vanhat kaupan rätit alkaa olemaan niin monta kertaa käytetyt että alkavat näyttää pitsiltä :D

Näistä tulee Hipulle vaippavillikset, samanlaiset mitkä juuri tein. Huopanen on kuulema vähän sellainen mielipiteitä jakava villislanka, toiset tykkää ja toiset ei. Katotaan kumpaan ryhmään mä kuulun.

Näistä tulee uudelle vauvalle sukkaa, pipoa ja tumppua. Ja kaulaliinaa. Ja töppöstä. Ja vaikka mitä. Parista rullasta riittää varmasti aika moneen projektiin.

MUTTA. Yhteenkään uuteen lankaan en koske ennenkun tälle on tehty pari. Tämä on odottanut kaveria varmaan yli vuoden ja nyt mä päätin tehdä sen loppuun että saan joulumyyjäisiin yhden parin tumppuja lisää.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Retroiset patalaput, rumaa mutta toimivaa

Virkkasin patalappuja äitini äidin ja mummoni sekalaisista langoista. Kerät saattavat olla kerittyjä 10cm langanpätkistä ja muutenkin rullat ovat hyvin hyvin hyvin sekalaista sakkia. Osaa on enemmän ja osaa vähemmän. Langat ovat jotakuinkin 70-luvulta joten uskallan väittää niiden olevan aitoa retroa ;)

Noista jämistä on vaikea saada aikaan oikeasti mitään kummoista mutta patalappuihin ne passaavat mainiosti kunhan ei ole kovin väritarkka vaan laitetaan iloisesti sekaisin kaikkea mitä tarjolla on. Eipä noista tosiaan tullut mitään kodin kauniita sisustuselementtejä mutta kyllä ne patalapun virkaa ajavat varmasti mainiosti.



torstai 4. heinäkuuta 2013

Vaippavillikset taaperolle kierrätyslangasta

Äitini baskeri ja kaulaliina saivat uuden elämän taaperon villiksinä.

Ohje on yhdistelmää Ullan villapöpistä (haaraosa), toisista villiksistä kenen tekijää en tiedä ja osa ihan omasta päästä. Kokona näissä jotakuinkin 80cm mutta ovat tytölle just sopivat joten seuraavista tehdään ehdottomasti suuremmat. Malli on just passeli, lahkeiden resorit olisin voinut aloittaa vielä vähän aikaisemmin (tai tehdä pidemmiksi) kun halusin saada noihin vähän sellasta pussihousu-meininkiä.

Lanka: Novita Puro, Puikkoko: 3mm ja 4mm


Ekaa kertaa äiteen tekemät villikset jalassa!


Siro ojennus

Täytyy sanoa, että jälleen kerran yllätin itseni. Näistä tuli todella hyvät!