Nyt on takana ekat markkinat leiriläisenä. Helle oli melkoisen uuvuttava mutta hengissä selvittiin! Seuraavana Hämeenlinnaan!
Käsityö on jonkin asian valmistamista käsin; joko työkaluja käyttämällä tai pelkästään käsin muotoilemalla, kuitenkin käyttämättä täysin automatisoitua työtapaa.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Nukelle villapaita ja hattu
Tätä mun elämäni varmaan alkaa hiljalleen olla... nukenvaatteita vauvan vaatteiden sijasta ;) Kuvat on nyt ihan surkeita kun ei kamera tänään halua tehdä yhteistyötä.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Huntu
![]() | ||
| Muutaman piston jälkeen vedä langasta ja reuna kääntyy itsestään siistiksi. |
![]() |
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Mielialasukka
Itsevärjätyistä langoista tälläset sukat. Kännykällä en nyt saa liitettyä alkuperäistä ohjetta tähän mutta kunhan saan tietokoneen hyppysiini niin laitan linkin tänne.
Sukkien ideana siis tuo varsi jota voi pitää rullattuna tai auki.
Sukkien värinä lupiini ja voikukka. Lankana seiskaveikkaa ja Pirtin kehräämön villalankaa.
Lapset taitavat saada samanlaiset syksyksi.
torstai 3. heinäkuuta 2014
Värjäyskurssi saatettu päätökseen
Tänään päättyi Länsi-Hollolan Marttojen kasvivärjäyskurssi.
Tänään kokeiltiin indigolla värjäämistä. Jestas, se oli jännää. Ihan uskomatonta miten lanka vaihtaa väriä silmien edessä!
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Lupiinia ja koivua
Kasvivärjäyrssa. Tänään keittelin koivun jäkälää ja nilaa sekä lupiinia. Nila yllätti punaisuudellaan sillä ensimmäisellä kerralla tuloksena oli jotakuinkin ihon värinen lanka... (joka uppoaa huomenna indigoon). Lupiinikin antoi tälläkertaa paljon paremman värin kun viimeksi.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
Takki taaperolle
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Virkattuja kesähattuja taaperoille
Kaksi tyttöä on jo saaneet omansa ja vielä omalle tytölle tarttee tehdä yksi. On niin helppoja tehdä että noitahan virkkailisi ihan omaksi ilokseen.
Eka hattu oli kokonaan pinkki, tässä meidän naperon päässä kylläkin.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Ekat kasvivärjätyt langat!
Nyt on tätäkin kokeiltu, mahdottoman mielenkiintoista puuhaa. Pahoin pelkään että tähän saattaa hurahtaa pian ihan tosissaan.
Kuvassa kaksi ensimmäistä koivua, ekaan lisättiin lopuksi rautavithrilliä. Seuraavat kaksi vaahteraa joista toisessa rautavithrilli ja viimeisenä voikukka. Kaikissa puretusaineena aluna.
Koivuista tuli sen verran tylsä väri (vaikka itse liemi olikin tooodella houkuttelevan ruosteen punainen) että nuo taitavat päätyä tänään vielä lupiinikattilaan.
Lankana oli Virtain villan 100% villalanka.
Ihanaa puuhaa kertakaikkiaan. Olen menossa heinäkuun alussa värjäyskurssille missä kokeillaan myös sitä indigoa. En malta odottaa!
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Uusi päällinen keittiöjakkaraan
Virkkasin päällisen juuri sopivaksi mutta tein siihen mustalla reilut reunat jotka ompelin tuolin alapuolelle kiinni ja sain päällisen kiristettyä tiukasti istuinosan ympäri.
![]() |
| Lankana Novitan Nostalgia, koukku 4mm |



