sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Neulottu pipo

Kutaisimpa itselleni uuden pipon. Aloituksessa 100 s, resorin jälkeen lisäsin vielä 8 ja kudoin vaan ympyrää kunnes korkeus miellytti. Sen jälkeen aloin kaventelemaan melko sekalaisesti siellä täällä. Lopussa oli vielä ihan reilusti silmukoita jäljellä kun vaan vetäisin ne nippuun ja suuaukon kiinni. 

Lankana Novitan Nostalgia, pyöröpuikot 3,5mm. Kukan tein jämälangoista 4mm koukulla.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kauluri

Tein aiemmin poitsulle tälläisen kaulurin (Tästä postauksesta löydät poikasen kaulurin.) Malli on paljastunut niin hyväksi että tein typykällekin samanlaisen. Reunat virkkasin 4mm koukulla kun tuo tasoneule muuten käpristyy reunoiltaan. Samalla sain vähän lisää pituutta ja leveyttä noihin läppiin.

Lankana 7 veljestä ja puikot 4mm.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Virkatut tumput

Tälläset tein ihan itselleni, jämälangoista valmistuivat. Oli hirmu nopeat ja helpot tehdä. Saatampa tehdä näitä lisää mutta jos seuraavat sais ihan ostolangoista.

Lankana 7 veljestä ja koukkuna 4mm.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pojan lapaset

Kotikullan villalangasta tumput rukkasten alle. Nyt kelpaa odotella pakkasia! Näissäkin KAM-nepeillä kiinnitys ettei parit huku.

torstai 27. marraskuuta 2014

Tossut, sukat ja tumput, talven pakkovarusteet.

Tei itselleni aiemmin virkkaamalla tossut. Kolme työkaveria tilasivat heti itselleen samanlaiset. Ekoista en muistanut ottaa kuvaa mutta tässä toiset niistä ja kolmannet odottavat vielä että saan langat. Miehen villasukatkin valmistuivat viimein. Samoin tytölle lapaset.
Näissä tein kärkeen muutaman ks kerroksen lisää että sain tossun kärjen pyöreämmäksi.
Miehen sukat itsevärjätystä seiskaveikasta.
Tytsän tumput Woolista, reunassa musta osa virkattu.  

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kätevä-Tekevä-Lukeva -messut Lahdessa

Lahden messukeskuksessa vietettiin Kätevä-Tekevä-Lukeva -messuja viikonloppuna. Hollolan keskiaikaseura edusti siellä omalla pikku osastollaan.

Videon pääset katsomaan tästä linkistä. Minäkin pääsin mukaan videoon, ompelin siellä viikinkiajan päällysmekkoa itselleni. Lauantai aamupäivän ompelin sitä kasaan ja iltapäivän purin tekemisiäni. Sunnuntaina kokeilin pitkästä aikaa neulakinnastekniikkaakin, tälläkertaa itselleni ihan uudella tekniikalla, pyöräyttäen.

Nyt sormet syyhyää päästä ompelemaan, perhe kaipaa viikinkiasuja!

Kartsa

Minttu

Mervin lautanauhat

Katri ja Maria
Kuvat: Mervi Pasanen

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Virkatut tossut

Erässä Fabebook-ryhmässä jaettiin tällaisen tossun kuva ja ohje. Vilukissa halusi heti itselleen samanlaiset! Ajattelin laittaa pohjiin jarrua ja ottaa talven ajaksi töihin "työkengiksi".

Tässä kuva ja ohje (itse tosin aloitin neljällä silmukalla koska viidestä jäi mielestäni liian iso reikä keskelle.)








Tossun pohja on tehty tämän blogin ohjeen mukaan. Pohjan tein kaksinkertaisesta langasta. Pohjan ympärille tein "reunoja" neljän kerroksen verran kiinteitä silmukoita.
Lanka: 7 Veljestä, koukku: 4mm




lauantai 6. syyskuuta 2014

torstai 21. elokuuta 2014

Mielialasukat valmiina + OHJE

Nämä sukat eivät ole minun keksintöni eikä ohje ole minun omani.

Kirjoitan pelkistetyn ohjeen tähän siksi että en löytänyt lapsen sukkaan valmiita ohjeita mistään.

Tällä ohjeella siis saat about 1-vuotiaalle sopivan sukan. Sukan mitta kantapäästä varpaisiin n. 12cm.

Lankana 7 veljestä, puikot 4mm

1. Luo 25s (=varren korkeus) Meillä nämä ylettää polveen saakka.
2. Tee 33 krs ainaoikein. Älä neulo kerroksien ekaa silmukkaa, reunasta tulee siisti ja siitä on helppo poimia silmukat jalkaterää varten.
3. Ompele varsi putkeksi ja poimi 8s/puikko
4. 3 krs oikein
5. Aloita kantapää, tee ainaoikein 16 krs
6. Kantapään kavennukset 5+6+5
7. Poimi reunoilta 8s(tai 9s tarvittaessa)
8. Tee jalkaterää 16 kerrosta ja aloita nauhakavennus.

- - -
Itse painoin sukan varsiin KAM-nepit jotta parit pysyy kätevästi yhdessä.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mielialasukat 1-vuotiaalle

Oli niin kiva malli tämä mielialasukka että päätun tehdä pojallekin omat. Nää ehkä pysyy kivasti jalassakin kun on pitkä varsi. Toiset vois tehdä sisäkäyttöön ja laittaa jarrua pohjaan.

Näissä muuten itse värjätty lanka! Sormetkin sinertää kauniisti ;)

maanantai 18. elokuuta 2014

Tyynen patalappu

http://tintinluomukset.blogspot.fi/2011/03/tyynen-patalaput.html?m=1

Pahuksen vaikea tehdä. Varmaan vuosi sitten yritin ekaa kertaa ja sen jälkeen olen kamppaillut aina välillä ohjeen kanssa. Eilen onnistuin, viimein!

Lankana 7 veljestä.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hollolan keskiaikamarkkinat 2014

Nyt on takana ekat markkinat leiriläisenä. Helle oli melkoisen uuvuttava mutta hengissä selvittiin! Seuraavana Hämeenlinnaan!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Nukelle villapaita ja hattu

Tätä mun elämäni varmaan alkaa hiljalleen olla... nukenvaatteita vauvan vaatteiden sijasta ;) Kuvat on nyt ihan surkeita kun ei kamera tänään halua tehdä yhteistyötä.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Huntu

Minulle ei tänä kesänä vielä pitänyt tulla huntua. Eikä varsinkaan leukaliinaa. Nyt mulla on kumpikin.


Muutaman piston jälkeen vedä langasta ja reuna kääntyy itsestään siistiksi.


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Mielialasukka

Itsevärjätyistä langoista tälläset sukat. Kännykällä en nyt saa liitettyä alkuperäistä ohjetta tähän mutta kunhan saan tietokoneen hyppysiini niin laitan linkin tänne.

Sukkien ideana siis tuo varsi jota voi pitää rullattuna tai auki.

Sukkien värinä lupiini ja voikukka. Lankana seiskaveikkaa ja Pirtin kehräämön villalankaa.

Lapset taitavat saada samanlaiset syksyksi.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Värjäyskurssi saatettu päätökseen

Tänään päättyi Länsi-Hollolan Marttojen kasvivärjäyskurssi.

Tänään kokeiltiin indigolla värjäämistä. Jestas, se oli jännää. Ihan uskomatonta miten lanka vaihtaa väriä silmien edessä!


Mun eka sininen!

Seuraavat kuvat ovat muiden kurssilaisten aikaansaannoksia.

Tässä mun omia aikaansaannoksia edelliseltä päivältä. Eka on lupiini, koivun jäkälä, kaksi vikaa koivun nilaa viinikivellä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Lupiinia ja koivua

Kasvivärjäyrssa. Tänään keittelin koivun jäkälää ja nilaa sekä lupiinia. Nila yllätti punaisuudellaan sillä ensimmäisellä kerralla tuloksena oli jotakuinkin ihon värinen lanka... (joka uppoaa huomenna indigoon). Lupiinikin antoi tälläkertaa paljon paremman värin kun viimeksi.


Meinasipa ihan unohtua, Turun keskiaikamarkkinat tuli koettua myös. Tälläiseltä meidän perhe näytti.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Takki taaperolle

Ihana suomen kesä. Ekat markkinat lähestyy ja pakkohan se oli alkaa ommella lämmintä vaatetta lapselle kenen keskiaikaiseen vaateparteen kuuluu nyt pellavamekko ja hihaton päällysmekko.
Juuri äsken valmistui pohkeeseen saakka ylettyvä takki. Koska vihaan nappien ja napinläpien ompelua aattelin päästä helpolla ja etsiä takin yläosaan jokusen kauniin hakasen millä takin saa pysymään kiinni.
Ja mikä parasta, kun tuo jää tytölle pieneksi on seuraava käyttäjä toivottavasti sopiva takin sisään.
Tytsälle on myös huppu mutta sekin on nappeja vailla. Meinasin ekat markkinat pärjätä ilman,  ehkä laitan vaan nyörinpätkät leuan alle että saa jollain vähän kiinni sitä tarvittaessa.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Virkattuja kesähattuja taaperoille

Kaksi tyttöä on jo saaneet omansa ja vielä omalle tytölle tarttee tehdä yksi. On niin helppoja tehdä että noitahan virkkailisi ihan omaksi ilokseen.

Eka hattu oli kokonaan pinkki, tässä meidän naperon päässä kylläkin.


Toiseen hattuun tuli violetti raita ja rusetti.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ekat kasvivärjätyt langat!

Nyt on tätäkin kokeiltu, mahdottoman mielenkiintoista puuhaa. Pahoin pelkään että tähän saattaa hurahtaa pian ihan tosissaan.

Kuvassa kaksi ensimmäistä koivua, ekaan lisättiin lopuksi rautavithrilliä. Seuraavat kaksi vaahteraa joista toisessa rautavithrilli ja viimeisenä voikukka. Kaikissa puretusaineena aluna.

Koivuista tuli sen verran tylsä väri (vaikka itse liemi olikin tooodella houkuttelevan ruosteen punainen) että nuo taitavat päätyä tänään vielä lupiinikattilaan.

Lankana oli Virtain villan 100% villalanka.

Ihanaa puuhaa kertakaikkiaan. Olen menossa heinäkuun alussa värjäyskurssille missä kokeillaan myös sitä indigoa. En malta odottaa!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Uusi päällinen keittiöjakkaraan

Vanhasta keittiöjakkarasta oli päällinen joskus kadonnut. Virkkasin siihen uuden ja tuoli on kuin uusi :)
Virkkasin päällisen juuri sopivaksi mutta tein siihen mustalla reilut reunat jotka ompelin tuolin alapuolelle kiinni ja sain päällisen kiristettyä tiukasti istuinosan ympäri. 


Lankana Novitan Nostalgia, koukku 4mm