sunnuntai 25. elokuuta 2013

Meilän kylän akat

Hollolassa pidettiin tällainen käsityönäyttely. Meikäläinenkin pääsi ihan lehteen saakka eikä se kuvakaan niin kauhea ollut mitä pelkäsin, olin meinaan juuri herännyt päiväunilta ;)


Poikanen on syntynyt!

12.8. klo 12:14 maailmaan syntyi pikkuinen poika. Ihana kolmekiloinen ja tummatukkainen nyytti.

Tämä tarkoittanee sitä että blogin päivittäminen hidastuu sillä ainakin näin alkuunsa päivät vaan hujahtaa ohi ja ilta pääsee yllättämään joka päivä. Jos mä ennen kutaisin villasukan päivässä niin nyt tahti on noin 2-10 KERROSTA päivässä ;)

Sairaalassa poikaselle valmistui hattu ja hanskat omasta päästä keksityn mallin mukaan. Lankana kaikissa Novitan Tivoli.
 


Nämä tossut tein kanssa sairaalassa mutta enpäs nyt tähän hätään löydä sitä ohjetta minkä mukaan nämä tein. Ihan kuitenkin googlen kuvahaulla löytyi.. jos joku sattuu löytämään niin vinkatkaa niin saadaan linkki ohjeeseen. Nämä tosin ovat sellaiset "kameratossut", eivät ole käytössä kovin hyvät kun eivät pysy jalassa kun joitain sekunteja kerrallaan :D

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Keskiaikainen pikkutytön alusmekko

Melkein valmis! Tänään sain viimeisteltyä kaula-aukon, ommeltua sivukiilat ja helman. Huomenna mittaan vielä hihat, huolittelen ne ja ompelen tuohon kaula-aukon halkioon nyörin.

Uskomatonta että mä tein tuon. Itse. Käsin. Jälleen kerran, hämmästytän itseäni.

lauantai 3. elokuuta 2013

Keskiaikainen pukukurssi

Medium Aevum Hollolense järjestää pukukurssin Hollolan Kunnantuvalla nyt tänä viikonloppuna 3.-4.8.2013 ja minä olen mukana!

Ensi kesäksi olisi tarkoitus saada asut valmiiksi kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Tänään kurssilla aloiteltiin alusasun valmistaminen. Minä otin työn alle tytön alusasun, josta mittaamisesta huolimatta tuntui tulevan aika pieni... jos miettii, että sitä on tarkoitus käyttää vasta ensi kesänä.... No, toivotaan että tytsä ei kasva liikaa :)

Tästä se lähtee, sivukiilat vielä puuttuu...

Ensimmäiset sovitukset! Hihoissa ainakin riittää mittaa mutta helmaa varmaan saa jatkaa jonkinnäköisellä lisälirpakkeella ettei jää ihan polvipituiseksi.




Täytyy sanoa, että käsinompelu pääsi yllättämään positiivisesti. Se ei olekaan niin vaivalloista ja hidasta kun mä pelkäsin. Tuollaiset hitaat kärsivällisyyttä ja keskittymistä vaativat hommat eivät oo mun juttu mutta tämähän olikin oikein mukavaa hommaa. Ja mielenkiintoista kertakaikkiaan!

Huomenna leikataan tähän asuun ne sivukiilat ja opettelen huolittelemaan helman, hihansuun ja tuon kaula-aukon joka vaatii jonkinlaisen nyörityksen.