lauantai 11. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Hengissä ollaan edelleen mutta käsitöitä mä en ole jaksanut tehdä. Juuri kävelemään oppinut esikoinen ja kasvava masu pitävät tämän äiteen hyvinkin kiireisenä ja väsyneenä. Iltaisin kun olisi aikaa tehdä käsitöitä on jo pää niin höperöä ettei riitä keskittymiskyky mihinkään ylimääräiseen. Olen hiljaksiin tehnyt vauvalle sukkia neulakinnastekniikalla... katsotaan nyt koska valmistuvat.

Otimpa teille ihan itse kuvan itsestäni ;) Siinä se rumpu nyt on. Viikkoja nyt kasassa 26+1.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Virkattu torkkupeitto, osa 2

Peitosta tulikin torkkupeiton sijasta vauvalle peitto. Värit alkoi epäilyttää ja langatkin alkoi loppua joten tein peitolle reunat ja valmista tuli! Oma torkkupeitto saa odottaa seuraavaa inspiraatiota.

Niin ja tosiaan, meillehän tulee elokuussa vauva joka pääsee tuota peittoa sitten käyttämään ♡ Isosiskonsa varmaan kyllä koeajaa peiton tässä odotellessa. Sen verran suuri siitä kuitenkin tuli että saa jäädä sohvalle lämmittämään mun jalkoja.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Viitelöity kaulahuivi ja itkuntyrskähdys

Miksi, voi miksi en tehnyt sitä huivia heti kurssin jälkeen loppuun sillä nyt kun olisin sen tehnyt onnistuin pilaamaan koko huivin virheillä joita en osaa korjata. Työ on nyt nipussa, piilotettuna käsityökorin pohjalle enkä varmaan voi katsoakaan sitä ilman hillitöntä kiukkukohtausta.

Harmittaa ihan kauheasti että meni hyvät langat ja monien tuntien työ ihan hukkaan :(

Nyt pitää äkkiä saada jotain hienoa ja mahtavaa valmiiksi etten nyt ihan lannistu. Kuten näkyy, minä en tykkää epäonnistua.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Nyt otti ohraleipä

Tälläset tumput työnalla mutta nyt loppuu lanka. Tuota harmaata vielä kaupasta saa mutta tuon vihreän valmistus on lopetettu. Kyseessä siis Seiskaveikan "metsänvihreä" joten jos jollain sitä kaapeissa pyörii niin voisin ostaa että saisin tuon toisen tumpun peukalon valmiiksi.


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Virkattu torkkupeitto, osa 3

Niinkun tuo Lucy tuolla Attic24:ssä sanoi niin tuon Ripple-peiton tekeminen on hypnotisoivaa kun sama kuvio toistuu uudelleen ja uudelleen. Oikein kivaa "aivot narikkaan"-tyyppistä tekemistä siis!

Tässä olis nyt eka kerros valmiina. Yhden kerroksen korkeudeksi tulee about 12cm eli vielä 11 samanlaista settiä niin peitto olis valmis :D Lankamenekki tämän ekan valmiin raidan perusteella olis siis 2 rullaa jokaista väriä. Peiton koko tulee olemaan about 100x140cm. Toki siihen tulee vielä vähän lisää kokoa kun teen reunan. Sen aattelin tehdä mustasta ja ihan jotain hyvin yksinkertaista, peiton värit on sen verran railakkaat että mitään lisähäsmäkkää tuo peitto ei tule tarvitsemaan.


Fiiliskuva ekasta raitasetistä :)

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Virkattu torkkupeitto, osa 2

No nythän kävi niin, että väriongelmia pukkaa vaan lisää sillä ehdin jo valita värit ja aloittaa työn ja nyt kun lähdin hakemaan lisää lankoja niin tumman ruskeaa ja vihreää ei enää valmisteta. Onneksi en päässyt työssä muutamaa raitaa pidemmälle sillä nyt on työssä ihan uudet värit jotka on valittu nyt just täsmälleen sen mukaan mitään paikallisessa kaupassa oli tarjota. Sen verran suuren riskin otin että en ostanut kuin nämä yhdet rullat, aattelin katsoa miten pitkälle tällä määrällä pääsee ja sitten vasta ostaa lisää (ettei tulis hamstrattua ihan liikaa....) joten nyt toivon TODELLA paljon ettei yhdenkään värin valmistamista näistä lopeteta kesken kaiken ;) Nyt siis kiireellä virkkaamaan.


Tästä  luettavissa osa 1 ja tästä voi lukea kyseiseen peittoon liittyvästä väripohdinnasta.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Koko vuoden projekti, osa 2

Osa 1 löytyy tämän linkin takaa.
Alkuperäinen ohje täältä.

Olen tässä hiljaksiin tehnyt koristeita virkattua joulukranssia varten. Tässä nyt joitakin ensimmäisiä koristeita (joita muuten tarvitaan ihan kauheasti vielä lisää.) Kaikki on tehty (ja tullaan tekemään) jämälangoista.

Nyt täytyy pitää silmät auki kaupoilla koska jos jossain tulee vastaan mitä tahansa joulukrääsää mitä voisi käyttää koristeena tässä työssä niin pitää ostaa talteen.


Lahjuksia ystävien vauvoille

Tämä peitto on jo päässyt uudelle omistajalleen, pikkuiselle tytölle. Peitto on yksi valtava isoäidinneliö jonka reunat koristelin sitten ihan omasta päästä vedetyllä reunuksella.

Lanka: Kotiväki, koukku: 3mm



Tästä lähtee villasukat pojalle. Ajattelin tehdä vielä tumput samaa sarjaa.

Lanka: Novita Raita, puikot: 3mm bambupuikot

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Sateenkaarisukat

Innostuin junasukista ja etenkin langasta niin että tänään valmistui toinen pari sukkia! Näistäpä tulikin aivan kauhian suloset mutta vaikka yritin mukamas tehdä suuremmat niin ihan tämän talven sukiksi jäävät. No, onneksi käyttäjiä riittää ensi talvellekin ;)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kuuluisat junasukat

Ekat ikinä kokonaan valmiiksi tehdyt villasukat, ohje täältä.

Hurraa! Niistä tuli oikein nätit vaikka etenkin kantapää aiheutti turhautumista, kiukkua ja hampaiden kiristelyä. Nyt äkkiä vaan uudet sukat työn alle ettei ehdi opittu taito unohtua.

Lanka: 7 veljestä, Puikot:  3mm bambupuikot