maanantai 14. joulukuuta 2015

Facebookin yllärihaaste 4+5/5

Nyt on tämän vuoden haaste saatu päätökseen. Kaikki 5 saivat jotakin itsetehtyä.

torstai 10. joulukuuta 2015

Palatossut itselleni

Vanhat tossut ovat jo niin puhki kuluneet ettei enää parsiminenkaan auta niin tein itselleni uudet! Jouluna tietty koristelin kulkusilla. Näitä ihania erivärisiä kulkusia löytyi Tigeristä.

Nämä on ihan parhaat kotitossut ♡

Tein nämä seiskaveikasta, puikot 4mm ja 17s puikolla.

torstai 26. marraskuuta 2015

Laiskan naisen polvisukka + OHJE

Nämä sukat kulkee oikeasti nimellä Mielialasukka, netistä jostakin löysin ohjeen (Googlaamalla löytyy). Minä nimesin nämä uudelleen sillä ensimmäinen pari näitä on jo pohjasta niin puhki että päätin tehdä uudet. Polvimittaiset! Ihanat!

Laiskan naisen sukiksi näitä haukun sillä nämä tulee aina oikein- neuleella nopeasti valmiiksi eikä tartte mitata omaa jalkaa ja tehdä varteen kavennuksia. Kaiken lisäksi nämä on helppo uudistaa sitten kun parsimallakaan ei enää selviä. Saksilla jalkaterä irti eikä tarvitse saalistaa silmukoita sillä varsiosa on ihan oma kappaleensa.

Tässä ohje polvisukkiin 7 Veljestä langasta.

Oma nilkka n. 23cm ja pohje paksuimmasta kohdasta 33cm. Varsi on juuri hyvän kokoinen, pysyy ylhäällä eikä kiristä. Venymävaraa kuitenkin olisi vielä vähän paksumpaankin jalkaan.

- Luo 70s pitkille 4mm puikoille.
Tämä silmukkamäärä on siis sukan varren korkeus.
- Neulo aina oikein 96 kerrosta ja päättele.
Omassa sukassa raidat oli aina 6 krs/väri.
- Ompele kappale putkeksi. Vaihda 3,5mm sukkapuikot ja poimi 12s/puikko.
- Tee kaksi kerrosta oikein tai tee resoria nilkkaan jos tykkäät. Tässä mahdollisuus luoda lisää silmukoita jos ei varresta saanut poimittua kaikkea. Saumakohta saattaa "syödä" pari silmukkaa piiloon.
- Tee kantapää.
Itse tykkään jättää sauman jalan sisäsivulle piiloon joten ole tarkka mille puikoille teet kantapään.
- Neulo jalkaterä omaan tapaasi.

Tykkään näistä niin paljon että taitaa tulla toinenkin pari vielä, ehkä vähän hillitymmissä väreissä ;)


tiistai 10. marraskuuta 2015

Unisukat

Halusin kokeilla Puro Batikkia sukissa. Jämäkeristä syntyi unisukat. Loppujen lopuksi lankaa olisi riittänyt vähän pitempiinkin varsiin.

Ihana lanka neuloa! Näihin sukkiin (koko 37) meni lankaa alle 70g.

Kohta unisukat jalkaan ja testin.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Raitasukat

Tommoset vielä tälle syksylle. Nyt alkaa tulla villasukat jo korvistakin ulos... Josko seuraavaksi jotain muuta.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kätevä-messut 2016

Hollolan keskiaikaseura oli taas messuilla edustamassa pienen porukan voimin. Osastolla myytiin itsevärjättyjä lankoja, koruja, keskiaikaan liittyviä kirjoja ja kaikkea muuta pientä käsityönä keskiaikaan liittyviä juttuja.

Koko viikonlopun osastolla myös tehtiin käsitöitä. Neulakinnastekniikalla syntyi sukkaa ja pipoa. Mervi teki lautanauhaa ja kehräsi lankaa värttinällä. Nana ja Mailis ompelivat keskiaikaiseen asuun kuuluvaa alusmekkoa. Jossain vaiheessa istutettiin päälle myös Helvetin ikkuna-mekkoa. Olipa osastolla myös yksi mies joka veisteli puusta lusikoita!

Aika kului niin hyvin siinä ommellessa ettei meinannut syömään malttaa lähteä. Kiva viikonloppu ihmisvilinässä.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Raitasukat

Taas valmistui yhdet sukat. Nämäkin lähtee lahjaksi 35 kokoista jalkaa lämmittämään.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Jättisukat Molly neuleella + OHJE

Veljeni saa sukat joihin tein pinnan nimeltä Andalusian stitch/Molly-neulos. Rakkaalla lapsella on monta nimeä... Tosi kivan näköinen pinta ja helppo tehdä.

Tässä ohje:
1.krs oikein
2.krs oikein
3.krs 1o 1n

Nämä sukat ovat kokoa 45 joten kutomista riitti mutta yllättävän nopeasti valmistui kun tuo kuvio rytmitti kivasti tekemistä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Suklaasukat

Nämä ihanat suklaasukat lähtee lahjaksi, mielelläni olisin pitänyt itselläni.

Tummanruskea on kaupan väri mutta vaaleampi on alunperin valkoista seiskaveikkaa jonka värjäsin koivulla. Yksinään se oli aika äklön värinen ja siksi maannut hyllyssä kauan mutta tän ruskean kanssa sopii tosi kivasti.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Villasukat takaresorilla

Ystävän isompi poitsu saa tällaiset sukat. Näihin kokeilin suoran varren sijasta takaresoria. Varmasti istuvat kivasti jalkaan näin ja pysyvät paremmin ylhäällä.

torstai 8. lokakuuta 2015

tiistai 6. lokakuuta 2015

Sateenkaarisukat tytölle

Typykälle olisi kyllä jo ohutta sekä paksua sukkaa talveksi mutta kun niin pyysi että saisiko tästä langasta sukat niin pakkohan se oli ottaa uusi työ puikoille.

Tämä lanka on kyllä ihan minunkin lemppari.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Villasukat poitsulle

Nyt on pojallekin vähän paksummat sukat talven varalle. Raitoja en edes yrittänyt kohdistaa, ne on hyvät näinkin.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Villasukka tiimalasikantapäällä

Lanka: 7 Veljestä ja Viidakko
Puikot: 4mm

Perus resorin sijasta taas 3o 1n. Nyt tuli sitten viimein opeteltua se tiimalasikantapää, pari kertaa sain purkaa mutta lopulta kun tajusin idean niin tuntuu että tämä on kyllä helpompi ja nopeampi tehdä kun se perusversio.

torstai 17. syyskuuta 2015

Maailman kaunein kirjoneulesukka

Tämän sukan mallin on suunnitellut Jaana Sell.

Näin tämän sukan eräässä Facebook-ryhmässä ja rakastuin. Jaanan luvalla kopioin sukan ja vaikka näitä ei ole vasta valmiina kun yksi en malttanut enää olla julkaisematta tätä!

Ihana ihana ihana!

Tämä on siis tehty kahdesta erivärisestä Raita-langasta pystyraitaa sukkaan tehden. Näyttää monimutkaiselta mutta ei sitä siis ole.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Villasukat tytölle

Lanka: Nalle
Puikot: 3mm

Tyttö sai syksyksi ohuet sukat. Itse nimesi ne prinsessa-sukiksi ja halusi ne heti jalkaan.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Pipot lapsille

Lidlin langoista tuli lapsille pipot talveksi. Kummassakin lankasetissä oli yksi kerä heijastinlankaa.

Aika kivat ja nopeat oli tehdä kun oli niin paksu lanka ja iso koukku.

Noista neliönmallisista pipoista tulee kivat korvat kun ne laittaa päähän :)

perjantai 11. syyskuuta 2015

Neulakinnassukat

Pitkästä aikaa yksi neula kädessä. Lankana Novitan Isoveli. Punainen itse värjätty, vihreä kaupanhyllyltä.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Villasukat ihan itselleni

Lanka: 7 Veljestä
Puikot: 4mm

Viimein onnistuin sädekavennuksessa. Se on jotenkin ollut muka vaikea tehdä. Täydellinen sukka syksyn viileisiin iltoihin.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Miehen viidakkosukat

Lanka: Novita Viidakko
Puikot: 3,5mm

Resorina 3o 1n
Varpaissa venekavennus

Seuraavan kerran kun mies pyytää itselleen villasukkia menen ja ostan ne. Näin isojen sukkien tekemiseen menee ikuisuus!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Fixattu tiskikone

Niin se vaan tännekin saapui tuo dc-fix innostus. Tiskikone sai uuden pinnan ja kohta varmaan jääkaappikin.
Jämäpaloilla päällystin pari tarjotinta ja vieläkin noita paloja olisi.

Virkattu tyynynpäällinen

Lankana 7 Veljestä, koukku 3,5mm

Näitä pitäis vielä kahteen tyynyyn tehdä. Tyynyn toinen puoli on samanlainen.

Tekis mieli tehdä peitto samalla kuviolla....

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Villapaita poitsulle

Lanka: 7 Veljestä
Puikot: 4mm

Tommonen helppo villapaita tuli tehtyä. Tosin pääntien ja hihojen teko ei ollutkaan niin helppoa kun kuvittelin mutta kun tarpeeksi jaksoi purkaa ja tehdä uudelleen niin siitä tuli juuri täydellisen kokoinen. Nähtäväksi jää miten tykkää pitää kun on aika karhean tuntuinen.

lauantai 22. elokuuta 2015

Palatossut

Innostuin taas näistä palatossuista. Piti tulla koko 39 mutta tulikin 43/44.

Lankana 7 Veljestä ja puikon koko 4mm. Alkuun tein 20s joka oli selvästikin liikaa. Itselleni (jalka 37/38) olen tehnyt 19 silmukalla mutta onkohan sitten ollut puikon koko pienempi.

No, ei auta muu kun ottaa uusi tossu puikoille ja toivoa että se venyy 39 kokoiseen jalkaan.

Tässä kuitenkin nämä jättitossut tältä päivältä. Reunassa taas rakastamaan rapuvirkkausta.

Kasvivärjäystä krapilla

Kesän ekat värjäykset. Kokeilin eka kertaa värjäämistä krappijauheella. Ohje ihan omasta päästä vähän vanhoja muistellen. Ihme ja kumma, onnistuin ja sain ihanan värisiä lankoja!

Lähtötilanne oli pari kerää valkoista lankaa ja kaksi viimekesän rumaa vaahteraa ja koivua. 



Lopputulos oli mahtava punainen!