Käsityö on jonkin asian valmistamista käsin; joko työkaluja käyttämällä tai pelkästään käsin muotoilemalla, kuitenkin käyttämättä täysin automatisoitua työtapaa.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
Takki taaperolle
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Virkattuja kesähattuja taaperoille
Kaksi tyttöä on jo saaneet omansa ja vielä omalle tytölle tarttee tehdä yksi. On niin helppoja tehdä että noitahan virkkailisi ihan omaksi ilokseen.
Eka hattu oli kokonaan pinkki, tässä meidän naperon päässä kylläkin.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Ekat kasvivärjätyt langat!
Nyt on tätäkin kokeiltu, mahdottoman mielenkiintoista puuhaa. Pahoin pelkään että tähän saattaa hurahtaa pian ihan tosissaan.
Kuvassa kaksi ensimmäistä koivua, ekaan lisättiin lopuksi rautavithrilliä. Seuraavat kaksi vaahteraa joista toisessa rautavithrilli ja viimeisenä voikukka. Kaikissa puretusaineena aluna.
Koivuista tuli sen verran tylsä väri (vaikka itse liemi olikin tooodella houkuttelevan ruosteen punainen) että nuo taitavat päätyä tänään vielä lupiinikattilaan.
Lankana oli Virtain villan 100% villalanka.
Ihanaa puuhaa kertakaikkiaan. Olen menossa heinäkuun alussa värjäyskurssille missä kokeillaan myös sitä indigoa. En malta odottaa!
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Uusi päällinen keittiöjakkaraan
Virkkasin päällisen juuri sopivaksi mutta tein siihen mustalla reilut reunat jotka ompelin tuolin alapuolelle kiinni ja sain päällisen kiristettyä tiukasti istuinosan ympäri.
Lankana Novitan Nostalgia, koukku 4mm |