Tänään kokeiltiin viitelöintiä. Se on mun homma! Se oli ihanaa ja kertakaikkisen hypnoottista touhua sekin! Valokuvaa mulla ei ole vielä antaa, työ jäi opistolle odottelemaan seuraavaa kertaa. Ihan semmonen mallipala vaan... aattelin kyllä tässä kotosalla aloitella kaulahuivia mikäli vaan löydän sopivat langat siihen tarkoitukseen.
TAAS olis lankakauppaan asiaa ;) Ei jaksa aina tehdä vanhoista jämistä, välillä pitää saada ihan itse valittua mieluisat värit. Olkoon tämä työ sitten se mihin ostetaan ihan uusia lankoja.
Käsityö on jonkin asian valmistamista käsin; joko työkaluja käyttämällä tai pelkästään käsin muotoilemalla, kuitenkin käyttämättä täysin automatisoitua työtapaa.
tiistai 29. tammikuuta 2013
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Koko vuoden projekti, osa 1
Täältä se idea sitten lähti. Ihastuin valtavasti värikkyyteen ja kaiken paljouteen :D Yleensä olen hyvinkin pelkistetyn ja yksinkertaisen ystävä mutta jotenkin tuo kranssi kaikessa komeudessaan ihastutti kovasti. Niimpä päätin että on tehtävä samanmoinen itselle!
Päätin siis alkaa työhön, itseasiassa aloitin jo joulukuun aikana ja toivottavasti ensi jouluna meillä on hieno ja värikäs kranssi ovessa :) Itse aion käyttää tähän työhön kaikki jämälangat ja hyvälle alulle pääsin jo kun sain styrox-kehikon päällystettyä. Sormet oikein hinkuaa päästä etenemään koristeiden kanssa...

sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Perinnenauhat-kurssi, tunti nro 1 - Pirtanauha
Wellamo-opisto opettaa minua jälleen, tälläkertaa opiskellaan lauta- ja pirtanauhan tekoa sekä viitelöintiä.
Viime kerralla kokeilin pirtanauhaa ihan ensimmäistä kertaa ikinä, se olikin vaikeaa. Vaikeampaa kun lautanauhan teko, pirta itse vähän keikkui ja kiikkui. Reunojen saaminen tasaiseksi oli todella vaikeaa mutta olihan tuossa reilun metrin mittaisessa nauhassa joitain pätkiä kun reunatkin ovat sitä mitä pitäisi ;) Tykkäsin kyllä siitä että nauhasta tulee ohutta toisin kun lautanauhasta. Harjoitus tekee mestarin, oma pirta vaan puuttuu.

Lanka: puuvillalankojen jämiä |
Kauluri vilukissalle
On täällä tehty töitä vaikka päivityksiä en olekaan ehtinyt laittaa ;)
Tein tällaisen simppelin kaulurin itselleni että saan kaulan lämpimään, siitä tuli ihan hyvä vaikka ihan omasta päästä ilman mitään suunnitelmaa aloin työhön.

Lanka: Novita Tempo, puikot: sukkapuikot koko 6 |
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Pikkuiset villikset
Ei se neulominen olekaan niin vaikeaa kun olen kuvitellut, ainakaan näin paksulla langalla ja paksuilla puikoilla.
Tein Ullan neuleohjeiden mukaan villikset ohjetta hieman muunnellen. Lähinnä otin tästä ohjeesta käyttööni vain tuon tavan tehdä harusosan. Nyt tarvittais sitten vaan pikkuinen beebis kelle noita sovittaa. Kokoa mallasin vähän vaan harsovaipan päälle, lähinnä että housuissa riittää korkeus peittämään sen.
Ekaksi kunnon neuleeksi sitten.. ikinä (?!) sanoisin että onnistuin aika hyvin.
Nytpä tekisi mieli tytölle tehdä pitkälahkeiset villikset yökäyttöön. Jotain ohuempaa lankaa ehkä haluaisin käyttää, oliskohan Puro yhtään ohkaisempaa, pitänee lähteä kaupoille hipeltämään lankoja.

Lanka: Sandsgarnin 100% merinovilla, Puikot: 6 koon sukkapuikot |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)